1DT: We're Not Afraid [Larry/Ziall]

Hei! Tämä on siis toinen tarinani täällä, wohoo. Ja kuten otsikosta voikin päätellä, tämä on bromance -tarina. Jos et voi sietää kahden miehen välistä suhdetta, toivon että lopetat lukemisen mahdollisimman ajoissa, kiitos! c;

~ ~ "Mitä h*lvettiä sä tarkotat? Mitä sä pelkäät?" Hän kysyi, jolloin siirsin katseeni kohti vaaleahkoa lattiaa. Kauhuissaan olisi sopivampi sana, tässä tilanteessa.
"Mä... Mä..." En oikeastaan tiennyt mitä sanoa. Sanat eivät vain tulleet ulos suustani.
"Tiedätkö mitä, Styles? Kerro mulle sitten kun et enään 'pelkää'!" Louis huusi, paiskaten oven kiinni perässään. Jäin yksin. En voi sille mitään, että rakastan häntä... ~ ~

_________

Jees, tuossa pikkupätkä jota ei voi kutsua prologiksi. :D
En vaan keksinyt miten selittäisin sen, joten otinpaha tuon sitten sieltä.


0Likes
0Comments
1999Views
AA

3. 3. Luku

Jippii, tässä kolmas luku... 

Kesti, joo joo. Kotona on ollut vähän ongelmia muutaman asian suhteen, joten I hope you understand... .__.

Vielä pari lukua tulee Loun näkökulmassa, sitten alkaa vaihtelemaan vähän useammin. Olen tyhmä, pessimistinen angstilapsi... Yrittäkää olla välittämättä, pls.

_____

 

Ed. luvusta: 

Katsoin oikealle ja huomasin joidenkin idioottien nauramassa kävellessään pois. Päästin pitkän huokauksen huuliltani ja aloin avata lokeroani uudelleen. Otin kemian tarvikkeeni kainalooni ennätysajassa ja lähdin kohti ensimmäistä tuntiani.

 

Tästä tulee vielä pitkä, h*lvetillinen päivä...

 

_____

 

 

~Louis

 

 

Astelin kyseisen luokkani eteen, jonka ovessa komeili luku neljäkymmentäkolme. Katselin hetken ympärilleni, mutta en havainnut yhden yhtäkään oppilasta. Valitettavasti olen taas kerran myöhässä, hienoa. Nielaisin vielä kerran toivoen, että en joutuisi pahaan pulaan. Myöhästymisiä on nimittäin kertynyt jo aika rutkasti tässäkin kuussa, joten eipä se olisi ihmekkään. Koputin oveen hieman varoen, mutta kuitenkin sen verran napakasti että he kuulisivat sen. Kuulin askelten lähestyvän, jonka jälkeen ovenkahva painautui alas hiljalleen. Tunsin muutaman hikipisaran valuvan otsaani sekä luultavasti myös ohimoanikin pitkin, hermostun helposti tällaisissa tilanteissa. 

"Ah, herra Tomlinsonkin päätti ilmaantua paikalle" Silmälasipäinen miesopettajani sanoi hieman paheksuen, mutta antoi kuitenkin minulle tietä ilman minkäänlaista sanasotaa. Ainakin toistaiseksi selvisin, heh...

Astelin sisään luokkahuoneeseeni, josta tuli jälleen kerran jotakin outoa hajua. Luultavasti taas jokin alkuaine -kokeilu, voimakkaasta tuoksusta päätellen. Voisin heittää villin arvauksen, että kyseessä oli hapen sekä natriumin kemiallinenyhdistelmä. Annoin katseeni vaeltaa pitkin melko suurta huonetta. Oven puoleisella seinustalla sijaitsi muutama metallinen lavuaari, sekä yläkaapistot koeputkille ynnä muulle työrekvisiitalle. Laskin päätäni hieman alas ja kipitin nopeasti paikalleni, joka sijaitsi luokan perällä. Onneksi kukaan ei tällä kertaa edes vaivautuneet sanomaan mitään tyhmää, vain jatkoivat ryhmätöitään.

 

 

* * * *

 

"Hmmh mmh, Louis. Tulet luokseni vähintäänkin joka toinen päivä jonkin sortin syyn takia" Kouluterveydenhoitajamme, Carol mumisi laittaessaan jääpussia hellästi, hieman turvonneille sormilleni. Kun tarkkaan katsoi, niin saattoi erottaa haaleahkon,  tummanvioletin värin niiden päissä.

"Niinh njaa... Jospa ihmiset eivät olisi niin foobisia" Mumisin lähinnä itselleni, enkä hänelle. Olin päässyt tuntemaan tämän vaaleatukkaisen naisen todella hyvin näiden ääliöiden... Ansiostako? Aloittaessani lukion, olen ollut pääosin täällä. Ehkä sen vuoksi. Hänelle uskaltaa olla avoin, kun tietää että tämä ei juoruaisi eteenpäin vaikka vaitiolovelvollisuuskin kumottaisiin.

"Nuo lapset ovat vain... Noh, lapsia. Älä anna heidän masentaa sinua, Lou" Carol totesi taputtaen hellästi selkääni, jolloin minä sitten nyökkäsin pienesti. Ei kuulunut suunnitelmiini masentua ja antaa periksi, mutta en minä vaan tiedä. Välillä vaan tuntuu siltä, että kaikki menevät päin metsiä eikä elämässä olisi edes tarkoitusta. Vilkaisin sormiani, joiden turvotus ja jomotus olivat vihdoin alkaneet rauhoittua. Välillä toivon, että en olisi koskaan syntynytkään. Ojensin jääpussin Carolin kouraan ja kiitin häntä, jälleen kerran tukena olemisesta.

"Eipä mitään, Louis. Eipä mitään..." hän mumisi järjestellessään tavaroitaan omille paikoilleen, hänellä on varmaankin muitakin huolia kuin minä. Ehkä on parempi, että lähden häiritsemästä.

 

Päätin taas kerran kuluttaa aikaani musiikin kanssa, joka olisi tällä kertaa Coldplayn kappale, The Scientist. Tiesin kuitenkin, että on ollut yksin. Tunsin jonkun katselevan tai pikemminkin tuijottavan minua, tekemisiäni, kaikkea. Tiedän että  tämä kuulostaa vainoharhaiselta, mutta tällä kertaa olen varma. Käänsin katseeni taakseni, jolloin näin vain tuon Paynen pojan. En ole oikeastaan koskaan edes puhunut hänelle, ehkä muutaman sanan, mutta ei mitään kunnollista. Miksi hän tuijottaa minua?

"Mitä?" Kysymys pääsi suustani kuin automaattisesti, jonka jälkeen toki oletin vastausta. Jota en saanut, enkä varmaan tulekkaan saamaan. Liam vain seisoi siinä, luultavasti hämmentyneenä kun puhuin hänelle.

"Sanoin, että mitä. Onko sulla kuulossa vikaa?" Sanoin hieman kuuluvammin, mutta hän ei vieläkään tehnyt mitään asian hyväksi.

"Mikä hitto sun ongelmas on" Sanoin mulkaisun kera ja nousin ylös, mutta heti kun lähdin kävelemään häntä kohti, tämä pakeni paikalta. Mikä tätä poikaa oikein vaivaa? Kuka ties, vaikka olisi pilvessä. Ihme hyyppä. Pian kellot soivat, joten tietysti; Minun oli kiirehdittävä sisään.

 

"Missä hitossa sä oot ollu Tomlinson?" Harry kysyi, yhtä inhottavalla äänellä kuten aina kun hän aikoo hajottaa minua vielä vähän sisältäpäin. Hän ja hänen pikku ryhmänsä seurasivat minua pitkin käytävää.

"Aijoo, tyhmä kysymys... Tietystä sä olit nuolemassa jotain jätkää" Hän sanoi, luultavasti virnistäen. Ja kuten tavallisesti, muut nauroivat hänen mukanaan. Yritin olla välittämättä heistä, kunnes huomasin Niallin katse linoleumilattiassa. Toivottavasti hän ei pode omaatuntoaan takiani, mehän saamme samanverran pilkkaa kumpikin.

"Ai, Horanko se olikin?" Harry kysyi ivallisesti lähestyessään Niallia, joka oli jo lähdössä paikalta, mutta minun oli avattava suuri suuni. 

"Entä jos oliskin ollu? Olet vain kateellinen kun itelläs ei ole ketään vakkaria" Sanoin ja kohotin toista kulmakarvaani, saaden aikaan jonkinlaisen mulkaisun. Styles pysähtyi ja jätti Niallin rauhaan, sen sijaan hän kääntyi minuunpäin.

"Mitä hittoa sä just sanoit, fägäri?" Hän sanoi kiristäen hampaitaan, taisi osua arkaan paikkaan heh.

"Kuulit kyllä, ei niistä likoistakaan varmaan kauheen kivaa ole kun kyllästyt heti, kun on asiaan päästy" Sanoin naurahtaen, jonka jälkeen tunsin hänen nostavan minut lokeroita vasten, paitani kauluksesta.

"Sähän et ikinä puhu mulle tohon sävyyn, v*tun äpärä" Hän sanoi vihanliekit silmissä loistaen, sekä kohottaen nyrkkiään korkealle. Parin piinaavan sekunnin jälkeen tunsin pistävän kivun kasvoissani, joka puolella. Valuin lattialle, taas epäonnistuin. Hän potkaisi päähäni muutaman kerran, vielä kirsikaksi kakun päälle; Sylkäisi päälleni naurahtaen omahyväisesti. En voi mitään ihmisille, jotka tekevät mitä haluavat, välittämättä mistään tai kenestäkään. Jos kuolisin, he varmaan tanssisivat haudallani. En viitsi jäädä maahan potkittavaksi, sillä tiedän että he vain nauttisivat kärsimyksestäni. Hain laukkuni nopeasti olalleni, jonka jälkeen lähdin poispäin kyseisestä oppilaitoksesta. Vankila se on, jos minulta kysyttäisiin...

 

 

* * * *

 

"Soitan hänen äidilleen", oma äitini sanoi asettaessaan kosteaa liinaa hieman verestävälle otsalleni.

"Älä, jooko. Mä saan vaan enemmän harmeja" Huokaisin ja aloitin mietiskelyn. Hän todellakin voitti tällä kertaa, olen liian heikko. Vilkaisin hänen aikaansaannoksiaan, edelleenkin pettyneenä. Miksi annoin hänen saada minut alakynteen? Olen surkea, aliarvostettu, epäonnistunut ihminen.

"Tähän on tultava loppu. Olen niin täynnä tätä, Louis. Ettekös te ollutkaan ystäviä? Mikä häneen oikein on mennyt..." Hän mumisi luultavasti itsekseen, hän ei todellakaan halua, eikä saakkaan tietää. 

"Mä meen mun huoneeseen..." Sanoin ja raivasin itselleni tietä, kohti ainutta paikkaan jossa saisin olla rauhassa. Suljin oven perässäni ja asetuin sängylleni. Otin kannettavan tietokoneeni syliini, näppäilin Facebook -tunnukseni ja painoin entteriä. Minulla oli 27 uutta viestiä, sekä 15 ilmoitusta, kuten näitte, en ole suosittu koulussa. Tämä kaikki tulee olevaan vihaa, johon nämä ihanat lapsukaiset käyttävät kallista aikaansa. Huomioi toki sarkasmi, kiitos.

 

Hehe, oliko kivaa saada taas turpaas?

Kukaan ei pidä susta, Tomlinson.

Sun pitää muuttaa pois tästä kaupungista.

Hirtä ittes.

 

Tämä viimeinen viesti oli Harryltä. Nielaisin ja katsoin alas, surun murtamana. Tiedän, että minun pitäisi, ei ketään kiinnostaisi. On huomattu, että en ole mitään muuta kuin riesa jokaiselle ihmiselle. Poistin jokaikisen viestin ja siirryin ilmoituksiini.

 

Harry Styles and five others tagged you in a picture.

 

Mitäs hittoa tämä on? Klikkasin siitä ja sain eteeni kuvan, joka sisälsi sateenkaarilipun sekä tekstin; "No One Loves A Fag."

Sammutin tietokoneeni ja heitin sen laminaattilattialle. Tunsin lämpöisen, sekä tutun kyynelvirran silmissäni ja työnsin pääni tyynyjeni alle.

 

Tiedän.

Join MovellasFind out what all the buzz is about. Join now to start sharing your creativity and passion
Loading ...