1DT: We're Not Afraid [Larry/Ziall]

Hei! Tämä on siis toinen tarinani täällä, wohoo. Ja kuten otsikosta voikin päätellä, tämä on bromance -tarina. Jos et voi sietää kahden miehen välistä suhdetta, toivon että lopetat lukemisen mahdollisimman ajoissa, kiitos! c;

~ ~ "Mitä h*lvettiä sä tarkotat? Mitä sä pelkäät?" Hän kysyi, jolloin siirsin katseeni kohti vaaleahkoa lattiaa. Kauhuissaan olisi sopivampi sana, tässä tilanteessa.
"Mä... Mä..." En oikeastaan tiennyt mitä sanoa. Sanat eivät vain tulleet ulos suustani.
"Tiedätkö mitä, Styles? Kerro mulle sitten kun et enään 'pelkää'!" Louis huusi, paiskaten oven kiinni perässään. Jäin yksin. En voi sille mitään, että rakastan häntä... ~ ~

_________

Jees, tuossa pikkupätkä jota ei voi kutsua prologiksi. :D
En vaan keksinyt miten selittäisin sen, joten otinpaha tuon sitten sieltä.


0Likes
0Comments
1947Views
AA

2. 2. Luku

Yippee, tässä onkin kakkosluku. Enpäs keksi mitä höpöttäisin, joten... Enjoyyy if you can. 8-)

 

~ Louis

 

 

Istahdin tutun lukioni kiviselle ulkoportaikoille, kuten minulla oli tapana joka ainoan päiväni aluksi. Siinä sai mukavasti ajatukset pois kaikesta, eikä tarvinnut sietää muiden ihmisten irvailuja ja tuijotusta. Vanhoina aikoinani rakastin koulunkäyntiä, uusien asioiden oppimista sekä tietenkin uusien ihmisten tapaamista. Se on muuttunut, minä olen muuttunut. Onneksi minulla sentään on vielä paras ystäväni jäljellä, Niall. Tai oikeastaan, hän on ainut ystäväni. En ole osannut luottaa muihin ihmisiin pitkään aikaan, etenkään nyt kun olen koulukiusauksen uhri. Se, mitä minun ja Harryn välillä tapahtui vuosia sitten... Älkää edes muistuttako. Siitä lähtien elämäni ja koulunkäyntini oli muuttunut entistä hankalammaksi ja kamalammaksi. Päivä päivältä, vuosi vuodelta. Se on kaikki hänen syytään, en olisi saanut luottaa häneen alkuunkaan. Harry, ex-paras ystäväni aloitti tämän kiusaamisen heti tapahtuman kylkiäisenä, en vieläkään ymmärrä miksi pirussa. Elämäni ei olisi voinut olla entisensä, tiesin sen nyt ja tulen tietämään. Ikuisesti.

 

 

Huokaisin ja aloin kaivamaan mustia nappikuulokkeita taskustani, lopulta liittäen ne yhteen valkoisen iPhoneni kanssa. Näpäytin musiikkitiedostoni auki ja aloitin viime yönä väsäämäni soittolistan alusta, ensimmäinen kappale oli yksi omista suosikeistani; Hey There Delilah. Se vain saa minut aina paremmalle tuulelle, vastoinkäymisistä huolimatta. Se on todella harvinaista, etenkin minun kohdallani.

"Hei, Lou!" Erittäin tuttu irlantilaisittainen aksentti kantautui korviini, jopa musiikkini läpi. Nostin katseeni ylös ja ilokseni huomasin Niallin kävelevän minua kohti, hänen kasvonsa näyttivät yhtä virheettömiltä kuten yleensäkkin. Hän näytti yhtä iloiselta, kuten joka ainoana päivänäkin. Hienoa että edes jollain menee hyvin, ajattelin ja sujautin käteni taskuihini.

"Moi, Niall" sanoin palauttaen lähes samanlaisen hymyn, ainakin yritin. Blondi päätti asettaa itsensä viereeni, kunnes olisi taas aika mennä tunneille. Minusta ja Niallista tuli ystäviä viime vuoden aikana, kun hän muutti Lontooseen. Oli oikeastaan ihan mukavaa vaihteeksi saada hieman juttuseuraa, kun ihmiset eivät tunnu hyväksyvän 'erilaisuutta'. Jos minulta kysytään, niin minä ja Niall olemme omalaatuisia, emme muista poikkeavaa roskasakkaa niinkuin muut väittävät. Hehe ja kaiken huipuksi ihmiset kuvittelevat, että minulla ja Niallilla olisi suhde. Siis onhan hän söpö ja kaikkea, mutta ei vain minun tyyppiäni. Vilkaisin sivusilmälläni vieressä istuvaan blondiin, jota oli ilmeisesti alkanut paleltaa kun hän hieroi käsivarsiaan.

"Eiks sulla oo muka kylmä? Tännehän jäätyy" hän lopulta sanahti, ääni hieman väristen. Vetäisin kuulokkeeni pois korviltani ja laitoin pauselle jo melkein puolivälissä matelevan soittolistani.

"Mulle ihan sama, vaikka jäätyisin tänne. Niin pitkään, kun ei ole pakko mennä sisään ja minulla on musiikkini, pärjään loistavasti" mumisin kuin automaattisesti ja näytin takkini taskussa makaavaa iPhoneani. Niall ravisti päätään,

"P*skat musiikista, tääl on kylmä" hän sanoi kalisuttaen hampaitaan. Hän se vain saa minut aina paremmalle tuulelle.

 

Hyvä fiilikseni kuitenkin kaikkosi, kun kuulin kimeää kikatusta sekä sen ohella hieman karheahkoa ääntä, joka vaikutti liian tutulta. Nostin hieman katsettani ylös, Harryhän se siellä. Hän asteli meitä kohti, käsivarsi pikkuh*ora-Katen vyötärön ympärillä. Tiedän, en saisi kutsua ihmisiä tuollaisilla nimityksillä, mutta se vain on jääkylmä totuus. Vilkaisin vierelläni notkuvaan Nialliin, joka ei kuitenkaan tainnut huomata katsettani. Ravistin päätäni.  -Olihan ällöttävän näköistä, kuinka hän käytti tyttöjä kuin he olisivat jotain leluja; Hetken huumaa, seuraavana päivänä heivataan käpälämäkeen. Mutta silti niin charmikas. Upea. Kuka vain voisi rakastua Stylesin ulkokuoreen, niinkuin minä aikoinaan tein. Kirjaa ei kuitenkaan kannata arvioida kannen, vaan sisällön perusteella. Huomasin, kuinka Harry painoi uuden tyttönsä koulun kellertäävää, toissa viikolla rapattua seinää vasten. Hän meni lähemmäksi punahiuksista naista, painaen tuon kaulalle pieniä suudelmia joka puolelle. Mulkoilin heidän suuntaansa, jospa vain katse voisi tappaa...

 

 

Niall köhähti äänekkäästi, saaden tämän 'lemmenparin' nuolemisen loppumaan. Naurahdin heille ravistaen päätäni hellästi, onneksi Niall sentään oli ymmärtänyt tilanteeni. Harry ja Kate katsoivat meitä kuin olisimme olleet koiranläjiä keskellä asfalttia. Hetkonen, mikä vertauskuva tuo oli olevinaan? Kiharahiuksinen sulki oman sekä Katen käden yhteen ja he lähtivät kohti koulun pääovia.

"C'moon Kate, mennään sisälle ennen kuin saamme vaikutteita näistä hinteistä" Harry sähähti, jolloin Kate nyökkäsi hieman nauraen. Ennen kuin he astuivat sisään ihmisvirtaan, tyttö näytti meille paikallista käsimerkkiä joka onkin varmasti jokaiselle tuttu.

"Aina saa haaveilla, rakas" sanahdin hymyillen. Katen leukaperät sensijaan venähtivät alas, jolloin hän heilautti nopeasti punertavia hiuksiaan puolelta toiselle, hyläten meidät.

"Sun kannattais varoa tota sun nenäkkyyttäs, Louis" Niall totesi naurahtaen pienesti, ehkäpä... Njääh.

"Joo, mä tiiän. Jumala varjelkoon, jos mun maineelle kävis jotain" sanoin sarkastisesti, tuo ei sitä varmaan huomannutkaan. Nousin ylös ja ojensin käteni blondille, jotta tuo pääsisi ylös.

"Niih, sä voisit saada turpaas" hän vitsaili saaden minutkin nauramaan, se ei kyllä kestänyt pitkään. Minä olen jo saanut turpaani moneen otteeseenkin, uskoakseni Niallkin tulee kokemaan saman joko henkisesti tai fyysisesti. Molemmat ovat yhtä kamalia, jos se yhtään helpottaa.

"Meidän pitäis varmaan mennä sisälle, eiks nii?" Blonsi totesi osoittaen kouluamme peukalollaan, nyökkäsin pienesti ja lähdimme yhdessä kohti tyhjiä pääovia.

 

"Hyi, hintit"

"Lutkuttajat"

"Lyön vetoa, että niillä on omaa kivaa koulun jälkeen"

"Vähänkö ällöttävää"

 

Jep. Tuo on se mitä kuulemme, kun kävelimme pitkin koulunkäytäviä. Tai kun kävelemme minne tahansa, aina sama juttu. Sekin on Harryn syytä, kuten arvata saattaakin. Hän tekee kaikkensa, jotta koulunkäyntini menisi päin metsiä ja jotta elämäni olisi mahdollisimman kurjaa. Niall-parkakin saa oman osansa tästä, mutta se ei tunnu häntä letkauttavan.

Kiirehdin lokerolleni ja aloin nopeasti kääntää oikeaa yhdistelmää, päästäkseni mahdollisimman nopeasti pois käytäviltä. Suurinosa kiusaamisesta tapahtuu siellä, oikeastaan. Nykäisin kaappini ovea, jotta tämä ruosteinen läjä aukeaisi. Hädintuskin olin saanut kättäni sisään, joku läimäisi sen kiinni, melkein sormilleni. Vetäisin ne nopeasti pois alta, valittaen hieman kivusta. Minulla oli kuulemma tuuria, että ei käynyt pahemmin. Pyh sanon minä. Katsoin oikealle ja huomasin joidenkin idioottien nauramassa kävellessään pois. Päästin pitkän huokauksen huuliltani ja aloin avata lokeroani uudelleen. Otin kemian tarvikkeeni kainalooni ennätysajassa ja lähdin kohti ensimmäistä tuntiani.

 

Tästä tulee vielä pitkä, h*lvetillinen päivä...

 

 

**** 

 

Jee, taas lyhyt luku... Ja tylsä tottakai.

Kommenttia, jos saisin pyytää? c;

Join MovellasFind out what all the buzz is about. Join now to start sharing your creativity and passion
Loading ...